Bonusta jokaisesta matkasta!

Kohteena Viimsi Spa ja stressivapaa zone

viimsi-spa18+-blogi-009

Loman kohokohdaksi Tallinnassa valitsimme Viimsi Spaan. Erityisesti meitä kiinnosti tuo K-18 puoli, joka olisi hieman rauhallisempi kuin lapsiperheille suunnattu vesipuistopuoli.

Alkukevään kiireen keskellä päätettiin varata pääsiäiseksi Ikaalisten Matkatoimistolta lomamatka Tallinnaan. Olihan siinä sopivasti juuri pitkät pyhät ja kaikkea: perjantai ja seuraavan viikon maanantai olivat vapaita. Neljä päivää Viron maalla kutsuivat! Loman kohokohdaksi Tallinnassa valitsimme Viimsi Spaan. Erityisesti meitä kiinnosti tuo K-18 puoli, joka olisi hieman rauhallisempi kuin lapsiperheille suunnattu vesipuistopuoli. Varasimme matkan kylpylöineen hyvissä ajoin; reilu kk ennen reissua, mikä kannatti. Nimittäin tuli laivassa menomatkalla huomattua, että varsinkin pääsiäisenä näytti Viron maalle olevan tunkua. Tässä kohtaa myös huomioisin, että jos haluaisi Spa:ssa käyttää hierontapalveluja, nämä palvelut kannattaa varata ajoissa. Paikan päällä ei ollut enää mahdollisuuksia saada aikoja täynnä olevien aikataulujen vuoksi.

Saavuimme perjantaina Tallinnaan ja majoituimme Vanhassa Tallinnassa My City Hotellissa. Viimsi Spa oli varattu lauantaiksi klo 13, joten melkein heti pitkän nautitun hotelliaamiaisen jälkeen pakkasimme uikkarit ja vaihtovaatteet mukaan ja tilasimme taksin. Kello oli tuolloin noin 12, mutta ajateltiin että mieluummin ollaan vähän ajoissa paikan päällä.

Viimsi Spa sijaitsee n. 12 km matkan päässä Tallinnan keskustasta, Viimsi -niemellä. Tie kulkee rantaviivaa pitkin, merimaisemaa pääsee katselemaan melkein koko matkan. Kesällä näkymä on varmasti vielä ihastuttavampi, meillä keli oli lauantaina melko sumuisa ja sateinen. Mikä oli siis täydellinen päivä olla sisällä Span suojissa rentoutumassa.

Saavuimme Spahan. Vastaanotossa puhuttiin suomenkieltä, joten kommunikointi oli helppoa, kun ei tarvinnut selvitellä englanniksi asioita. Olimme puoli tuntia etuajassa, mutta asiakaspalvelijan mukaan Spa:ssa oli hyvin tilaa ja voisimme siirtyä Spa:han samantien. Spa-aikaa oli 3 tuntia ja mukaan tuli ranneke, jolla vaatekaappi lukittiin/sai tilata baarista ruokaa sekä juotavaa.

Jo siinä pukuhuoneen oven auetessa tuli tosi hyvä fiilis, yleisilme oli siisti, seesteinen ja tunnelmallinen. Juuri sitä mitä olimme odottaneet.

Eikun bikinit päälle, ranneke ranteeseen ja Span kylpytakki päälle: Chillailu alkakoon.

Biksut, kylpytakki ja ranneke messiin ja chillaus alkakoon

Biksut, kylpytakki ja ranneke messiin ja chillaus alkakoon

Spa aukesi silmien edessä tyylikkäänä, rauhallisena, ehkä jopa “kreikkalaishenkisenä”. Erilaisia altaita, porealtaita, lasiseinällisiä saunoja, rentoutumistuoleja on tarjolla ja ekana alkaakin miettiä, mihin haluaisin mennä ensin! Pojat olivat menneet edeltä _suomalaisen saunan_ lauteille, mutta me likat ajateltiin että haetaan ihan ensin tiskiltä vettä ja jokin Loman aloitus -drinkki. Porukkaa Spa:ssa oli tuolloin n.20 henkilöä, mikä oli melko sopiva. Ei ollut tunkua, ja tunnelma pysyi seesteisenä.

Rentoutumisen opas osa 56: Jooga-treenit

Rentoutumisen opas osa 56: Jooga-treenit

Pojatkin löysivät tiskille ja melko pian istuutuivat seuraamme lekottelu/chillaus -loosteriin. Siinä oli mukava vaan hetki turista ja nauttia drinkistä ja suunnitella mihin sitä ensin menisi. Päätettiin pulahtaa isoon altaaseen, jonka taustalla pyöri laajakuvaa trooppisista vesiputouksista. Altaan reunalla on kaksi paikkaa, joissa oli vesi-/porehierontaa jaloille/vatsalle/alaselän seudulle. Teki hyvää työssä jumiutuneille alaselän lihaksille.

Pääaltaan äärellä oli helppoa hymyillä.. vai oliko se se alkudrinkki. Hmm…

Pääaltaan äärellä oli helppoa hymyillä.. vai oliko se se alkudrinkki. Hmm…

Span alakerrasta löytyy kolme erilaista saunaa: Jokaisessa on erilainen ihonhoito/rentoutumis -setti.

Span alakerrasta löytyy kolme erilaista saunaa: Jokaisessa on erilainen ihonhoito/rentoutumis -setti. Ensimmäinen sauna on Saarenmaalainen mutahoito -sauna. Saunassa jokainen ottaa pienen purkin hoitavaa mutaa, jota levitellään iholle ja sitten istutaan lauteilla kuunnellen sammakoiden kurnutusta kaijuttimista.

Toinen sauna on turkkilainen hamam -sauna. Ei erityisen kuuma, mutta sitäkin kosteampi ja höyryisempi. Keskellä saunaa on suuri marmorinen taso, jossa kylpylöitsijät voivat makoilla. En ehtinyt tässä tilassa olla kauaa, mutta sen verran kuitenkin että huomasin saunasta jatkuvan sivutilan, jossa asiakkaalle tehtiin saippuavaahtorituaalia, ja se näytti niin mielenkiintoiselta ja lihaksia rentouttavalta, että ensi kerralla haluan kyllä kokeilla sitä!

viimsi-spa18+-blogi-002

Kolmas sauna oli höyrysauna ”Sool&Mesi”: Tämä sauna oli myös ns.matalalämpöinen ja höyryinen, mutta erikoisuutena sinne otettiin mukaan purkillinen hunaja-suolaseosta ja se levitettiin vartalon iholle ja annettiin vaikuttaa. Toimi kyllä, ihosta tuli ihanan pehmeä.

Saunojen välisessä oleskelutilassa oli tarjolla herkullisesti iso tarjotin tuoreita viipaloituja hedelmiä ja virkistäviä makuvesiä. Myös tupakoitsijat on otettu huomioon erillisellä tupakointi -tilalla alakerrassa.

Ja kun haluaa pitää vähän taukoa saunomisesta… Niin kevyt välipala ja raikas vesi tekee hyvää.

Ja kun haluaa pitää vähän taukoa saunomisesta… Niin kevyt välipala ja raikas vesi tekee hyvää.

Alakerran perällä oleva tila oli aikaisemmin muistaakseni ollut hierojien käytössä pääosin, mutta nyt se oli hieman muuttunut: Perähuoneeseen vievällä käytävällä oli tilat hierojille molemmin puolin käytävää, mutta perimmäisin isompi huone oli muutettu rentoutumistilaksi.

viimsi-spa18+-blogi-005

Menimme rentoutumistilaan, jossa molemmin puolin oli rivissä rentoutumis-lököttely-lepotilat. Huoneen äänimaailma perustui luonnonäänistä: lintujen visertelystä, solisevan veden äänestä. Täällä oli hyvä harjoittaa hetken aikaa jooga-asanoita. Erikoisuutena oli tuo sammaleesta koostuva takaseinä. Tosi hieno. Uskoisin ainakin että se on oikea; tuo kun tuntuu olevan trendi nykyään maailmalla, että kylpyhuoneen seinät saattavat olla kokonaan oikeaa kasvillisuutta.

Tässä vaiheessa huomasimme että kolme tuntiamme alkoi lähestyä yllättäen loppuaan. Siispä kyselimme, paljonko ylimääräinen tunti maksaisi vielä. Meillä oli niin kivaa, että ei haluttu lähteä poiskaan.

Lisätunti oli 10 €/henkilö. Päätettiin mennä sillä ja olla vielä tunnin lisää.

Saunarituaaliin tuli mukaan saunamestari, joka toi tilanteeseen actionia: Ensin ohjeistettiin homman juju viroksi ja englanniksi: löylyä heitetään ja joka heitolla kaikkien piti huutaa “Hurraa!”…

Pojat tutustuivat suomalaiseen mieheen, joka kertoi, että klo 15 alkaa saunarituaali yläkerran suomalaisessa saunassa ja siihenhän oli päästävä.

Saunarituaaliin tuli mukaan saunamestari, joka toi tilanteeseen actionia: Ensin ohjeistettiin homman juju viroksi ja englanniksi: löylyä heitetään ja joka heitolla kaikkien piti huutaa “Hurraa!”. Löylyjen heiton jälkeen saunamestari heilutti kaksin käsin pyyhkeitä jokaisen saunojan edessä, jotta saatiin vähän ilmavirtauksia liikkeelle. Tämä toistettiin muutamia kertoja, jonka jälkeen otettiin vihdat esiin kunnon selkäsaunaa varten. Kun vihtominen oli ohi, sai jäädä vielä kuuntelemaan muutamat löylyt, minkä jälkeen mentiin viereiseen kylmävesialtaaseen, siittä kuumavesialtaaseen ja vielä kerran kylmävesialtaaseen. Ja se oli siinä. Poikien mukaan oli oikein hyvä setti.

Saunarituaalin jälkeen päätimme käydä tutustumassa Spa:n toiseen puoleen, missä oli lapsiperheiden kylpylätilat/saunat, sekä päätymmäisenä ulkotilassa kylmävesiallas ja sen yhteydessä iso 90 asteen kuuma sauna. Tuo sauna ainakin oli ihan näkemisen arvoinen: lauteet oli komeasta neliskanttiin sahatusta paksusta tukista tehdyt ja muotoiltu komeasti. Ehdottomasti katsastamisen arvoinen, vaikka viihtyisikin hyvin K-18 puolella.

viimsi-spa18+-blogi-006

Tässä kohtaa aika tuli täyteen ja poistuimme Spa:sta rentoutunein ja tyytyväisin mielin. Tänne tulemme vuoden sisään varmasti uudestaan.